tiistai 14. tammikuuta 2014

Puolivuotiskatsaus

Ai niin, mullahan oli tämä blogikin.

Viimeksi kun kirjoitin, olin vielä "kesätöissä". Työt loppuivat elokuussa ja sen jälkeen olen istunut tasaperseelläni kotona elämääni surkuttelemassa. Joulukuussa kävin työhaastattelussa, mutta sieltäkin tuli sitten lopulta vain säälivä sähköpostiviesti, että tällä kertaa joku muu sai duunin.

Eilen selailin työpaikkailmoituksia ensimmäistä kertaa tälle vuotta ja kävin läpi jonkin sortin minikriisin. Paikkoja oli kokonaisuudessaan haussa todella vähän eikä oikeastaan juuri mikään ollut sitä mitä haluaisin tehdä. Vieläkään kun nuo siivoojan tai puhelinmyyjän hommat eivät houkuttelisi. Paniikissa selailin jo kaikenmaailman työvoimakoulutusinfoja läpi, mutta töitähän mä haluan, en lisää koulun penkillä istumista?

Päätin antaa lisäaikaa itselleni helmikuun loppuun. Maaliskuun alussa pitää uusia työnhaku työkkäriin, ja jos silloin ei mitään ole kiikarissa pyydän jonkin sortin tapaamisajan että pääsen puhumaan mahdollisuuksistani sinne. Eihän tästä muuten mitään tule, en suostu vain istumaan kotona tekemättä mitään samalla kun tämä järjetön kuilu CV:ssäni vain levenee ja levenee.

Oman lisämausteensa tuo tilanteeseen kesäkuussa alkavat opintolainan lyhennykset. Jos nyt mennään jo kädestä suuhun niin mitenkäs sitten silloin? Kesällä loppuu toki (onneksi) eräästä osamaksusopimuksesta määräaikaisuus ja pakolliset kulut laskevat muutamalla kympillä silloin (ostin puolitoista vuotta sitten läppärin operaattoriltani "kytkyllä") mutta ainahan sitä kaikenlaista uutta tulee vastaan.

Puhumattakaan siitä, että haluaisin tuosta opintolainasta eroon mahdollisimman pian sen sijaan, että lyhentäisin joka kuukausi vain sen minimierän.

Mutta raha on vain yksi vaikutin sille, että haluan työllistyä. Musta tuntuu, että mitä pidempään olen toimettomana, sitä pahemmin psyyke rapistuu. Itsetunto on nollassa, mikään ei kiinnosta, tuntuu ettei mistään saa elämässä nautintoa. Olen varmaan todella kuluttavaa seuraa myös avopuoliskolle.

Tänään agendassa lähettää työhakemuksia edes jonnekin. Vaikka sitten vastauksina sellaisiin ilmoituksiin joiden vaatimuksia en ihan sata prosenttisesti täytä. Saattaahan niissäkin firmoissa avautua jotain muuta johon niitä hakemuksia voidaan käyttää. Kai. Pakko on lähetellä myös avoimia hakemuksia, koska niitä avoimia paikkoja on tosiaan vain niin vähän.

Jos sitä sitten loput turhautumisensa purkaisi vaikka keittiön suursiivoukseen ja pakkasessa juoksenteluun.

2 kommenttia:

  1. Itseäni viisaammat väittää, että työnhaku käy kokopäivätyöstä.. eli pitäisikö taistella sitä hiipivää apatiaa vastaan sillä, että alat vaan laittaa avoimia hakemuksia mielenkiintoisiin paikkoihin? Ethän menetä mitään siinä, että kokeilet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niinhän se on että epätoivoon ei vaan pitäisi päästä vaipumaan.

      Poista

Sana on vapaa.

(Pidätän oikeuden poistaa spämmi-viestit ja ignorata kettumaisuudet.)