maanantai 4. helmikuuta 2013

Tilannekatsaus työttömän muuttumattomaan arkeen

Innostus tämän päivittämiseen laski rutkasti tuon ensimmäisen työkkärikäynnin ansiosta, mutta en nyt ajatellut kuitenkaan kuopata tätä blogia.

Tavoitteet ei sinänsä ole muuttuneet miksikään - olen lähetellyt hakemuksia työpaikkoihin saadakseni töitä (olen saanut yhdestä paikasta kielteisen vastauksen, muista en yhtikäs mitään) enkä ole käyttänyt rahaa muuhun kuin laskuihin ja ruokaan. Ruokaan rahaa on mennyt yli budjetin, mutta toisaalta tammikuussa juhlistin syntymäpäivääni jonka varjolla vanhempani muistivat säälittävää luuseritytärtään rahallisesti ja käskivät juhlistamaan jotenkin, joten ruokaan tuhlaaminen oli se pienin paha. Alkoholia kun en käytä, ei siihen ole tietenkään uponnut senttiäkään.

Viime kuun lopussa kävin TE-toimistossa treffeillä virkailijan kanssa, jolla tuntui yllättäen olevan myös maalaisjärki käytössään, ja sain vastauksia kysymyksiini ja mahdollisia suuntaviivoja tulevaisuuden suhteen. Tällä hetkellä odotan edelleen henkilökohtaisessa kiirastulessani lautakunnan päätöstä selvityksiini ja sen jälkeen joko haen työmarkkinatukea tai soitan työkkärin kontaktilleni, jonka pitäisi pystyä auttamaan uuden päätöksen saamisessa kuukautta myöhemmin alkavaksi (olen siis tammikuun aikana hoitanut myös paperisotaa vanhoihin yliopistoihin joista olen viimein saanut mustaa valkosella sen suhteen, etten niissä voi enää opiskella).

Sen suhteen mikään ei siis myöskään ole muuttunut, että elämäni on yhtä suurta odottelua jatkuvasti. Koitan keskittyä muihinkin asioihin nyt kun ihmissuhteiden saralla alkaa tilanteet rauhoittua ja asettua uomiinsa (mt-perheenjäsenellä on saatu lääkitys oikeaksi ja kelakorvaukset voimaan, perhetuttu on saatettu haudan lepoon jne) mutta on todella vaikeaa olla vaipumatta itsesäälin hyödyttömiin syövereihin. Olisi niin paljon helpompaa tuudittautua uhrin osaan ja osoittaa syyttävä sormi yhteiskuntaa ja työnantajia kohden, mutta kyllähän mä tiedän etten ainoa tässä asemassa oleva ole. Eikä siitä martyyrin osasta lopulta mitään hyödy, joten pitää vaan koittaa hakata päätään seinään kerta toisensa perään ja yritettävä kehittää itseään edes johonkin suuntaan, nyt kun mulla ei edes mitään muuta ole kuin tätä aikaa.

Viimeiset viikot olen päästänyt itseni lipsumaan siihen vanhaan opiskeluajoilta tuttuun "luen yöllä kolmeen, nukun melkein puoleen päivään" -rytmiin, mutta ihan rehellisesti sanottuna en nyt jaksa siitä olla kamalan pahoillani. Mitä väliä sillä on mihin aikaan nukun tai valvon kun kukaan ei kuitenkaan tarvitse mua mihinkään eikä mun tarvitse mennä mihinkään? Jos heräisin kahdeksalta ja menisin kahdeltatoista nukkumaan, ainoa muutos olisi sitten siinä, että yön sijaan lukisin aamulla. Ja parempi vaihtoehto se lukeminen on kuin tämä päivieni ratto eli tietokoneen näytön tuijottelu koomassa.

Palailen areenalle varmaan ahkerammin siinä vaiheessa kun kuulen juun tai jaan työkkäristä ja tiedän mitä minun pitää seuraavaksi tehdä. On helpompi kirjoittaa rahan säästämisestä ja taloutensa ylläpidosta kun on rahaa mitä säästää ja talous joka on muutakin kuin velkaa.

2 kommenttia:

  1. Moroo! Mites on hommat edenneet? :) Onko päätöksiä tullut?

    VastaaPoista
  2. Vähän ohi aiheen ehkä, eikä tarkoitus ole väittää, ettetkö olisi tullut tätä jo ajatelleeksi tai kokeilleeksi, mutta oletko kokeillut näitä toimialapalveluita? En tiedä yhtään mikä nykytilanne noiden töiden kanssa on, itse tein muutaman vuoden opintojen jälkeen vain sellaisia töitä; huonosti palkattuja ja työajat oli mitä oli, mutta tuli vähän rahaa ja sitä kautta avautui myöhemmin yhdessä asiakasyrityksessä työpaikka.

    Lähinnä tulee tämä mieleen siksi, että itse silloin tällöin henkilöitä palkanneena luen kyllä tarkkaan sen, onko ihmisellä mitään työkokemusta, vaikka ei olisi alaltakaan. Uskon, että mikä tahansa työkokemus katsotaan eduksi.
    Mutta juu, en tokikaan tiedä onko tämä toimialapalvelukeikkajuttu todellinen vaihtoehto sinulle.

    VastaaPoista

Sana on vapaa.

(Pidätän oikeuden poistaa spämmi-viestit ja ignorata kettumaisuudet.)