perjantai 28. joulukuuta 2012

Todellisuus on perseestä

Jos ei ole olo hyvä hereillä niin ei ole tajuttomanakaan. Todellisuus alkaa painaa vähän liikaa kun löytää itsensä yöllä pariinkin kertaan heräämästä itkien. Silmät ovat karheat eikä olo lainkaan levännyt.

Liikaa sairautta ja kuolemaa ympärillä, liian vähän asioita joita voi tehdä parantaakseen kenenkään oloa. On vain ahdistus, syvään hengittely ja ajatus siitä, ettei oma mureneminen ainakaan ketään auta. Ihmiset sairastuu, ihmiset kuolee, ihmiset on yksin ja ne pelkää. 

Jos elämästä haluaa kauniin tai helpon, on tehtävä hartiavoimin töitä ja opittava näyttelemään, vakuuttamaan itsensäkin naamari kasvoillaan. 

Ensi vuonna on paremmin, tämän aion viettää loppuun saakka surren.

2 kommenttia:

  1. Voimia! Itselläni oli sinun iässäsi samoja oloja, ja yhä painaa mieltä yli 15 vuoden jälkeenkin (toki tähän väliin on tullut kuormaa lisääkin). Joku onnellisusproffa sanoi tänään telkassa, että menneitä suruja ei missään nimessä pidä jäädä märehtimään - minä ehkä tein näin ja harmittaa kun monta vuotta on mennyt "hukkaan" märehtien. Toivottavasti sinulla on voimia suremisen jälkeen ajatella menneitä positiivisesti eikä suru jää sinulle vuosien taakaksi. Minä visiin näyttelin selvinnyttä ja kivetin sydämeni kestääkseni, mutta kuoren alla sydän onkin vielä ihan vereslihalla eikä ole parantunut lainkaan, kuten se ehkä olisi tehnyt, jos olisin ollut aidosti "hajalla" alkuaikoina.

    Voimia kovasti, mitä ikinä elämässäsi onkaan tapahtunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentista! Kyllä tämäkin vaihe vielä joskus on taakse jäänyttä elämää, juuri nyt se ei vaan siltä tunnu.

      Poista

Sana on vapaa.

(Pidätän oikeuden poistaa spämmi-viestit ja ignorata kettumaisuudet.)